Nyt 2 kk 0 €!


x
x
x
 
 
NUMEROSSA 9



1. Miten tutustuitte toisiinne?
Tapaamisenne oli sähköinen ensi silmäyksestä lähtien.
Ystävyys muuttui pikku hiljaa rakkaudeksi.
Päädyitte heti ensimmäiseksi sänkyyn, koska vetovoima välillänne oli niin suuri.
Ihailitte ensin toisianne kaukaa ja vaanitte sitten pitkään sopivaa tilaisuutta tutustua.
2. Mihin piirteisiin hänessä ihastuit?
Hänen komeuteensa.
Hänen kosketukseensa.
Hänen tapaansa kohdella sinua.
Hänen luonteeseensa.
3. Ovatko elämänarvonne lähellä toisiaan?
Melko lähellä. Arvostatte suurin piirtein samoja asioita.
Todella lähellä! Pidätte arvossa aivan samoja juttuja.
Eroja löytyy, mutta vähintään yhtä paljon samankaltaisuuksia.
Elämänarvonne ovat melko erilaiset.
4. Nauratteko paljon yhdessä?
Teillä on melkein aina huippuhauskaa.
Useimmiten hän nauraa sinulle ja sinä punastelet nolona.
Ette, sillä huumorintajunne ovat aika erilaiset.
Viihdytte toistenne seurassa ja nauratte samoille asioille.
5. Miten selvitätte ristiriidat?
Karjut kuin leijona, ja hän alistuu. Tai toisinpäin.
Ette koskaan riitele mistään.
Yritätte puhua asiat selviksi mahdollisimman rauhallisesti.
Sitkeä murjottaminen on yleisin keino.
6. Toivotko, että hän muuttuisi?
Yrität kitkeä pois ärsyttävimpiä piirteitä.
Kyllä toivot. Suhteenne on kuin jatkuva koulutustilanne.
Et, koska jumaloit häntä etkä todellakaan halua hänen muuttuvan.
Muututte molemmat väistämättä, kun sopeudutte toistenne tapoihin.
7. Mitä teette suurimman osan vapaa-ajastanne?
Harrastatte yhdessä jotain mistä molemmat pidätte, koska kaipaatte toimintaa.
Kiehnäätte kahdestaan sohvalla.
Tapaatte ystäviänne, koska parisuhteen ulkopuolellakin täytyy olla elämää.
Sinä puuhastelet omiasi, hän tuijottaa televisiota kaljatölkin kanssa.
8. Kun ystäväsi tapasivat hänet ensi kertaa, mikä oli reaktio?
Paras ystäväsi veti sinut syrjään ja yritti puhua järkeä: ”Et voi olla tosissasi… !”
Ystäväsi olivat ihastuksesta sanattomia.
Ystäväsi olivat kateudesta vihreitä.
Hänet hyväksyttiin joukkoon muitta mutkitta.
9. Onko hän mielestäsi fyysisesti viehättävä?
Hän on upea ilmestys. Parempaa et voisi toivoa!
Hän on ihan hyvännäköinen, mutta pieniä parannuksia voisi tehdä…
Rehellisesti sanottuna: hän ei ole fyysisesti unelmiesi mies, mutta katsooko rakkaus ulkonäköä?
Hän on ihana ja komea ainakin sinun silmissäsi.
10. Uskotko olevasi hänen mielestään fyysisesti viehättävä?
Kyllä, hän pitää sinusta juuri sellaisena kuin olet: pikku makkarat tai raskausarvet eivät haittaa.
Tottakai! Olet hänen unelmiensa misu.
Luultavasti hän ei pidä sinua kovin ihmeellisenä ilmestyksenä, ainakaan hän ei koskaan kehu sinua.
Hänen mielestään olet sievä – tosin hän toivoo, että laihduttaisit muutaman kilon ja alkaisit kuntoilemaan enemmän.
11. Kuinka vahva eroottinen lataus välillänne on?
Mikä lataus?
Vahva. Kun kosketatte toisianne, välillänne kipinöi.
Todella vahva. Esileikiksi riittää yksi sähköinen, vihjaileva katse.
Vedätte toisianne puoleensa, mutta osaatte myös hillitä himonne.
12. Saatko häneltä riittävästi hellyyttä?
Kyllä, hän hellii ja lellii sinut aivan pilalle.
Halailette ja pussailette juuri sopivasti.
Et todellakaan. Hellyys tiivistyy puolen minuutin esileikkiin ennen yhdyntää.
Hän on hellä halutessaan, mutta kaipaisit enemmän fyysistä läheisyyttä.
13. Kuinka paljon onnellisempi olet nyt kuin ennen kuin tapasitte?
Todella paljon onnellisempi! Elämä hänen kanssaan on autuutta.
Vaikea sanoa, ennen oli paljon tasaisempaa. Elämä hänen kanssaan on vuoristorataa.
Olen nyt paljon onnellisempi. Tunnen olevani tasapainossa maailman kanssa.
Sinkkuudessa on ehdottomasti hyvät puolensa, mutta olen nyt jonkin verran onnellisempi.
14. Katseletko muita miehiä?
Tottahan toki, mutta vain huvin vuoksi, et tosissasi.
Et enää edes huomaa muita miespuoleisia olentoja.
Tsekkaat vastaantulevat urokset kaiken varalta. Eihän sitä koskaan tiedä…
Et tunne tarvetta katsella muita miehiä, ellei kyseessä ole erityisen komea yksilö.
15. Onko hän mustasukkainen?
Kyllä. Hän vahtii sinua kuin verikoira lempiluutaan.
Ihan vähän – romanttisella tavalla. Olethan hänen kallein aarteensa.
Ei juurikaan. Välillänne vallitsee terve luottamus.
Ei todellakaan.
16. Onko suhteenne tasa-arvoinen?
Eipä juurikaan. Hän pitää sinua avuttomana naisena ja kotiorjana.
Melko tasa-arvoinen. Miesten ja naisten perinteiset roolit taitavat silti vielä näkyä.
Ehdottomasti on. Hän suhtautuu naisiin suurella kunnioituksella.
Ei täysin, mutta ei sen tarvitsekaan! Palvelet ja hoivaat kultaasi ilomielin.
17. Mikä seuraavista kuvaa suhdettanne parhaiten?
Kävely riippusillalla – vaarallista ja heiluvaa mutta kutkuttavan jännittävää.
Kahlaaminen suossa – raskasta ja vaikeaa, mutta kun sumu hälvenee, todella kaunista.
Syvänmeren sukellus – upea kokemus ja uskomattomat näkymät!
Vaellus aarnimetsässä – tasaista ja melko turvallista mutta ei missään nimessä tylsää.
18. Olette lähdössä kahdestaan lomalle. Mikä seuraavista vaihtoehdoista sopisi teille parhaiten?
Aurinkoloma jossain lämpimässä, missä voitte rauhassa kuherrella rannalla driksut kädessä.
Hurja seikkailuloma Tiibetin syrjäseudulla, missä voitte kokeilla rajojanne.
Cityloma suurkaupungin sykkeessä lähellä herkkupuoteja, trendikauppoja ja nähtävyyksiä.
Euroopan kiertely omalla autolla upeassa kesäsäässä: vietätte yöt teltassa ja ihailette vaihtuvia maisemia.
19. Teillä on pitkästä aikaa yhteinen vapaailta. Mitä seuraavista luulisit hänen tekevän mieluiten?
Hän haluaisi viettää kanssasi kahden mukavan, leppoisan koti-illan hyvän leffan kera.
Hän tahtoisi rassata autoa kuntoon ja syödä sen jälkeen valmistamasi aterian.
Hän haluaisi viedä sinut hienoon ravintolaan, antaa jälkiruuaksi kotona kokovartalohieronnan ja kantaa sinut sitten sänkyyn.
Hänestä olisi mukava käydä kanssasi lenkillä tai pelaamassa sulkapalloa.
20. Mikä seuraavista eläimistä kuvaa sinua parhaiten, kun olet hänen seurassaan?
Jalo ja elegantti mutta arka antilooppi
Viehko, kissamaisen vetreä leopardi
Hieman kömpelö mutta suloinen karhunpoika
Vikkelä ja ovela kettu.

 
footer

Palvelun ja sivuston tuottaja: Gameleo Systems Oy